Klikkaa suuremmaksi

Toimintaympäristön seurantajärjestelmän toteutus

Tehtävä:
Tehtävänä oli uudistaa asiakkaan toimintaympäristön seurantajärjestelmä kokonaisuudessaan. Aiemmin asiakkaalla käytössä ollut järjestelmä ei enää täyttänyt sille asetettuja vaatimuksia ja ennen kaikkea sen käytettävyys oli varsin heikko. Toteuttamamme projektin lopputuloksena syntyi www-pohjainen toimintaympäristön seuranta -sovellus.

Toimintaympäristön seuranta käsittää mm. asiakas-, kilpailija-, yhteistyökumppani-, alihankkija-, kontakti- ja tapahtumatietojen keräämisen sekä seurannan. Järjestelmällä hoidetaan paljon esimerkiksi asiakkuuksien hallintaan liittyviä tehtäviä.

Toteutus:
Projekti alkoi siitä, kun asiakas tilasi meiltä uuden toimintaympäristön seurantajärjestelmän vaatimusmäärittelyn. Vaatimusmäärittelyyn kuului käyttäjäkartoitus, jonka tarkoituksena oli tutkia vanhan järjestelman toimivuutta käytännössä, löytää siitä virheet ja havaita käyttäjille vastaan tulevat ongelmat.

Seuraavana vaiheena oli suunnitella käyttöliittymädemo ja laatia projektisuunnitelma uuden sovelluksen toteuttamisesta. Pohjana näille toimivat vaatimusmäärittelystä saadut tulokset ja asiakkaan asettamat uudet vaatimukset järjestelmälle. Käyttöliittymädemo toteutettiin HTML-sivuina ja sillä saatiin ratkottua paljon ongelmia jo ennen varsinaista ohjelmointityötä. Kun käyttöliittymädemo oli saatu viimeisteltyä, alkoi uuden järjestelmän, WWW-pohjaisen sovelluksen, varsinainen toteutus. Toteutukseen kuului sovelluksen tekninen suunnittelu, ohjelmointi, testaus, asennus, käyttöohjeiden laatiminen ja käyttäjäkoulutus.

Tekniikka:
TietoSampo-sovellus suunniteltiin ja ohjelmoitiin .NET-arkkitehtuurin mukaisesti Microsoft Visual Studio .NET -kehitysympäristössä Visual Basic -ohjelmointikielellä. Tietokantana sovellus käyttää Microsoft SQL Server 2000 -kantaa. Sovellus asennettiin asiakkaan Internet Information Services (IIS) WWW-palvelimille, jotka toimivat klusteriympäristössä. Käyttöjärjestelmänä kyseisillä palvelimilla toimii Windows 2000 Server.