Weppihiiri Oy on Espoossa Innopoli 2:ssa toimiva hyväntuulinen ohjelmistoalan yritys. Olemme keskittyneet tehostamaan asiakkaidemme liiketoimintaprosesseja suunnittelemalla ja toteuttamalla heidän tarpeensa täyttäviä räätälöityjä Internet- ja intranet -järjestelmiä. Panostamme järjestelmissä erityisesti käyttäjäystävällisyyteen ja tiedon helppoon havainnointiin.

Weppihiirestä tuli 14.2.2007 Microsoft Certified Partner. Saavutimme tämän kumppanuuden ISV/Software Solutions -kompetenssin kautta. Lisäksi pyrimme saavuttamaan vuoden 2007 aikana Custom Development Solutions -kompetenssin ja samalla Microsoft Gold Certified Partner -tason.

Hyvät pitkäaikaiset asiakassuhteemme ja jatkuva osaamisen ylläpitäminen takaavat toiminnan kannattavuuden nyt ja tulevaisuudessa. Aiomme olla olemassa vielä pitkään, vaikka se sitten edellyttäisikin jalkojen pitämistä maassa. Häntä saa toki käväistä aina välillä pilvissä. Pikavoittojen sijaan Weppihiiren tavoitteena on olla yritys, jonka mukana sekä työntekijät että asiakkaat viihtyvät pitkään.

Alamme ammattilaisina olemme myös ylpeitä tekemisistämme. Parhaimpana mittarina onnistumisesta pidämme asiakkaalta saatua palautetta, jota hyödynnämme kehittymisessämme. Tiedämme, että hyvän palautteen saamiseksi tarvitaan luotettavaa ja joustavaa toimintaa, joskus jopa oikean laatuista nöyryyttä.

Arvojamme ovat:

- rehellisyys
- laatu
- tehokkuus
- työnteon miellyttävyys 

Korkeasti koulutettu henkilökuntamme on halukas koviinkin haasteisiin uuden oppimiseksi ja ammattitaidon jatkuvan kehittymisen varmistamiseksi. Työ Weppihiiressä on mielenkiintoista, haastavaa ja monipuolista mukavien ihmisten parissa. Teemme työporukalla paljon kaikkea yhteistä myös työajan ulkopuolella. Vaikka porukkamme on nuorekasta ja ilmapiiri rento, toimistossamme vallitsee korkea työmoraali.

Weppihiiri Oy on perustettu vuonna 2000. Yhtiön liikevaihto vuonna 2006 oli 0,40M? ja kannattavuus hyvä. Weppihiiren omistavat sen työntekijät ja hallituksen jäsenet.